Kaukaluodon puutalkoisiin lauantaina 9.3.2024 tuli tekijöitä niin paljon, että pysäköintitila oli parhaimmillaan kortilla. Hyvä niin, sillä innokas joukko sai työn valmiiksi varsin nopsasti. Saunapuut saatiin talteen saaritukikohdan ja Pyhärannan varastoihin.
Vielä olisi jokunen auto mahtunut
Urakan päätteeksi kokoonnuimme herkullisten leipien ja paistettujen makkaroiden kera kahvittelemaan Pyhärannan terassille ja takkatupaan. Tungosta oli, kun yli kolmekymmentä henkeä, isoja ja vähän pienempiäkin kokoontui jutustelemaan.
Mukavan tuokion jälkeen oli aika lähteä kotimatkalle.